Tiiti

Tiiti alias Bartok, Tintti, Tiitiäinen, Tirriäinen, Jake, lapsi, kakara, riiviö...

Tiiti on vuoden ikäinen seropivauva. Se on oikea rotujen mix, siitä löytyy staffia, huskyä, sutta, labbista, sakemannia, pitbullia ja labbista. Tiedän sen suvusta melko paljon, sillä molemmat isovanhemmat ja vanhemmat ovat mulle tuttuja koiria. Tiiti on olemukseltaan hyvin huskymainen, hieman pitbullimainen pää ja naamasta voi erottaa staffin piirteitä. Pitkät jalat ja solakka sekä jäntevä ruumis..

Luonteeltaan Tiiti on "mamman tyttö", eli sille riittää jos mamma on siinä. Muut ihmiset eivät ensitapaamisella oikein kiinnosta, käy kuitenkin katsomassa, mutta ilman mitään suurempaa showta. Tutuimmille ihmisille kuitenkin heiluttaa häntää innoissaan ja kerjää rapsutuksia. Tiiti ei kuitenkaan ole arka, vaan hyvin reipas ja rohkea pieni lapsi. Eikä missään nimessä agressiivinen! Se on joutunut kyllä niin moneen asiaan ja tilanteeseen pienenä tottumaan, että uskon hänestä tulevan hyvin tasapainoinen hauva. Tiiti on suht nopea oppimaan, mutta en ole saanut sitä kiinnostumaan tempuista kovin paljoa (liekkö syynä ajanpuute).

Tiiti vaikuttaa melko kovaluonteiselta verrattuna Sandyyn -Sandy on se joka nöyrtyy ja alistuu ensimmäisenä esim. koirapuistossa. Tiitissä vaikuttaa vahvat rodut, joten oletan siitä tulevan melko kovaluontoisen. Vielä ainakin mamia totellaan, tullaan luokse, kun pyydetään, istutaan, odotetaan, annetaan tassua ja makuullekin jo osaa mennä. Sivulla kävely onnistuu hyvin, mamman reidessä kävellään kuin iilimato tapittaen minua, ainakin herkun kanssa.

Muuten Tiiti on aikalailla Sandyn kaltainen, mamman vieressä on kiva kölliä, vaikka välillä tulee kuuma. Reippaasti uskalletaan mennä junissa, busseissa, eikä ponitkaan niin pelottavia ole enää. Energiaa riittää vaikka muille jakaa, ja ruoka maistuu. Se on hyvä, että Tiiti motivoituu herkkupaloista Sandy ei pentuna välittänyt mistään nameista, joten kontaktin saaminen oli hieman vaikeampaa..

Tiiti tuli myös minulle "vahingossa". Viime syksynä halusin kovasti toisen koiran, mutta isä ei ollut ollenkaan suopea. Suunnittelin, kuinka minulle tulee husky, ceskoslovensky vlcak (vielä joskus, vielä joskus) tai joku muu ihana rotukoira. Taivutteluista huolimatta en saanut isääni suostumaan. Tammikuussa kuitenkin ystäväni pyysi minua katsomaan heidän koiransa jälkeläisen pentuja. Minähän innosta soikeana lähdin katsomaan, ja olin pennuille niin myyty. Ne olivat kaikki niin erinäkösiä ja syötävän suloisia. Käytiin niitä muutamana iltana ulkoiluttamassa, ja jo silloin oli selvää, mikä koira minulle sieltä tulisi. Tai, isä ei ollut ihan samaa mieltä... Oi mitkä tahtojen taistelut käytiin, - vein jopa pennun isälle näytille - ja lopulta lupa tuli. Niin tämä pieni sai jäädä.

Tiiti, mummu ja sisko

samainen sisko "hieman" vanhempana